LUONNONTIETEELLISEN MUSEON TYÖTILAT UUSITTIIN PALVELEMAAN MUUTTUNUTTA TYÖTAPAA
Luonnontieteellinen museo Luomus on ollut tunnettu maamerkki Helsingin keskustassa jo yli vuosisadan ajan. Vuonna 1913 valmistunut kivirakennus suunniteltiin alunperin venäläiseksi poikakouluksi, mutta ehti toimia siinä tehtävässä vain neljä vuotta Suomen itsenäistymiseen asti. Sodanajan ja välissä toimineen kadettikoulun tarpeiden väistyttyä Helsingin yliopisto hankki rakennuksen ja teki siitä eläintieteellisen museon vuonna 1923.
Pietarilaisen Lev Siškon suunnittelema rakennus edustaa arkkitehtuuriselta tyyliltään uusbarokkia, joka on Helsingissä harvinainen tyyli. Rakennus koostuu Arkadiankadulle avautuvasta näyttävästä päärakennuksesta, jossa on museon näyttelytilat sekä Nervanderinkadulle jatkuvasta hieman vaatimattomammasta kolmikerroksisesta siivestä, jossa sijaitsevat yliopiston työntekijöiden toimistotilat.
LISÄÄ TUTKIMUSTYÖNTEKIJÖITÄ JA LIIAN VÄHÄN TYÖPISTEITÄ
Luomuksen näyttelytilat ovat monelle suomalaiselle hyvin tutut. Etuoven ulkopuolella sijaitseva hirvipatsas ja ala-aulan elefantti tervehtivät tuhansia suuria ja pieniä vierailijoita vuodesta toiseen. Näyttelytilat ja museotoiminta ovat kuitenkin vain osa museon työstä. Luonnontieteellisen museon tiloissa työskentelee lähes 150 henkeä, joista suurin osa museonäyttelytoiminnassa. Noin 60 henkilöä tekee kuitenkin tutkimustyötä yleisöltä piilossa. Tutkijoiden tilat sijaitsevat suurelta osin saman rakennuksen lisäsiivessä.
Yliopiston toimistohenkilöstön työtapoihin on vaikuttanut moni mullistus, joiden myötä päädyttiin lopulta muokkaamaan toimistotiloja. Merkittävin muutos oli luonnollisesti koronapandemia, joka pakotti koko maailman opettelemaan tehokkaampia etätyöskentelytapoja. Hybridityöstä tuli normaali vaihtoehto kaikille toimistotyötä tekeville. Koronan jälkimainingeissa myös Helsingin yliopisto muutti paikallaolosäädöksiään löyhemmiksi. Nykyään vain 40 % työajasta tulee olla työpaikalla läsnä, elleivät työtehtävät muuta vaadi.
Muutos etätöiden suosimiseen tuli kuitenkin juuri kreivin aikaan, eikä johtunut vain koronasta. Museon toimistotilat olivat nimittäin jäämässä auttamatta liian pieniksi kasvavalle henkilöstömäärälle.
– Yliopisto on palkannut paljon lisää tutkijoita, eivätkä työtilat ole enää riittäneet kaikille. Nyt julkispuolella on muutenkin ollut tendenssi siirtyä etätöihin ja monitilatoimistot ovat tulleet vastaamaan tähän muutokseen, eläintieteellisen yksikön kokoelmapäällikkö Hanna Laakkonen kertoo taustoja.
Etätyöskentelyn suosio säilyi myös rajoitusten poistumisen jälkeen, eikä henkilöstöä näkynyt toimistolla enää yhtä paljon kuin ennen koronaa. Yksi syy oli toimitilojen sopimattomuus tarpeeseen.
– Vanhaa pientä avointa tilaa ennen remonttia kutsuttiin osuvasti nimellä basaari, kun siinä oli niin paljon vilskettä ja melua. Itsekin yritin tehdä väitöskirjaani siinä hälyssä, mutta vaikeaa oli, Laakkonen muistelee.
TOIMISTOTILAT REMONTOITIIN MODERNEIKSI
Tyytymättömyys työtiloihin ja yliopiston työtavan muutokset aiheuttivat tarpeen museon työskentelytilojen uudistamiseen. Vuonna 2022 luonnontietellisen museon toimistotiloissa toteutettiin toimitilaremontti, jossa poistettiin väliseiniä ja luotiin avoimia työskentelytiloja. Näin henkilöstö haluttiin saada palaamaan toimistolle ja viihtymään siellä paremmin. Vanhoja toimistohuoneita muutettiin yhteistoimistoiksi ja nykyään omat työpisteet on enää kokoelmatyötä tekevillä tutkijoilla. Muuten työtä tehdään vaihtuvissa työpisteissä pienissä monitilatoimistoissa.
Remontin yhteydessä yhteisiin tiloihin hankittiin Module-vetäytymistiloja parantamaan henkilöstön työolosuhteita ja monipuolistamaan työtilatarjontaa. Työrauha säilyy, kun palaverit voidaan pitää äänieristetyssä tilassa, eikä puheluita tarvitse puhua työkavereiden kuullen.
– Modulet tulivat tosi tarpeeseen, kun tutkijoita palkattiin ensin lisää ja sitten siirryttiin isolta osin monitilatoimistomalliin. Kun työnantaja velvoittaa olemaan toimistolla, niin on hyvä, että tarjotaan hyviä tiloja – myös kahdenkeskisiin keskusteluihin etäpalavereista puhumattakaan. Itsekin olen vetäytymistilassa vähintään pari kertaa viikossa työskentelemässä, Laakkonen toteaa.
MODULE-VETÄYTYMISTILAT ANTAVAT RAUHAN ETÄPALAVEREIHIN TAI KESKITTYMISEEN
Module-vetäytymistilat on koottu toisen kerroksen avotilaan vierekkäin. Käytettävissä on kaksi neljän hengen Team-mallia ja kaksi kahden hengen Duo-mallia. Kolmannessa kerroksessa on sijoitettuna lisäksi vielä yksi Module Duo palvelemaan tämän kerroksen työntekijöitä.
– Nämä neukkarit ovat tosi kovassa käytössä. Osaa tiloista pystyy varaamaan omaan käyttöönsä, mutta osa jätettiin pop up -tyyliseen käyttöön, jotta voi löytää itselleen tilan vaikkapa puhelun tai nopean etäpalaverin ajaksi, Luomuksen eläintieteellisen yksikön johtaja Pasi Sihvonen kertoo.
Tyyliltään Modulet ovat luonnollisesti hieman eri maailmaa vanhan kivirakennuksen arkkitehtuuriin verrattuna, mutta sopivat kauniisti toimiston kirjahyllyjen, valkeiden seinien ja puulattioiden värittämään sisustukseen. Tietokoneruudut, lasiväliovet ja toimistokaapit ovat aina samannäköisiä – satavuotiaassa uusbarokkirakennuksessakin.
– Ne kyllä sopivat todella hyvin meidän työympäristöön, ovat pelkistetyn kauniit tyyliltään. Ja sopivat juuri siihen käyttötarkoitukseen, johon ne on hankittu, eli olivat erittäin toivottu lisä tänne toimistoon. Olemme saaneet työntekijöiltä vain positiivista palautetta Moduleista. Siellä on hyvä työskennellä pitkiäkin aikoja, minkä korkea käyttöastekin kertoo, Sihvonen kiittelee.
Module luo puitteet työssä onnistumiselle
Module Solo, Duo ja Team ovat erikokoisia tiloja, joiden avulla toimitila pystytään varustamaan riittävällä määrällä helposti saavutettavia vetäytymistiloja. Kaikissa Module-tiloissa on erinomainen äänieristys ja akustiikka, tehokas ilmanvaihto ja heijastamaton epäsuora valaistus.
ARTIKKELIT
Pirte-työterveyden monitilatoimisto
Module-tilat tukevat Aurumin toimivaa monitilaympäristöä.
Luonnontieteellisen museon työtilat uusittiin
Module-tilat tukevat Aurumin toimivaa monitilaympäristöä.
Module-showroom avattu Kamppiin
Tule, tee ja keskity Kampin kauppakeskuksessa – tervetuloa!
Module-tilat upeassa Aurumissa
Module-tilat tukevat Aurumin toimivaa monitilaympäristöä.